Out Of The Box, osa 5 – Sympatian ja empatian ero

 

Sympatia ja empatia – kaksi sanaa, kaksi eri asiaa.

Sympatia - Empatia web

Suurin osa meistä pystyy kokemaan sympatiaa, mutta kaikki eivät, erinäisistä syistä johtuen, pysty kokemaan empatiaa.

 

 

Esimerkki 1

 

Yksinkertaistettuna; jos esimerkiksi ystävä kertoo joutuneensa irtisanotuksi, sympatiaa kokeva ihminen ajattelee;

– Ai kauheeta! Ompa kerrassaan pelottavaa – mitäs jos noin käy minulle?!

Hän näkee edessään peilin. Hän kuulee kyllä toisen mielipahan ja samaistuu siihen, mutta peilaa toisen osapuolen ahdistusta omaan itseen.

 

Kun taas empatiaa kokeva ihminen, toteaa järkyttyneenä;

– Ai kauheeta! Ompa kerrassaan pelottavaa – miten selviät? Miten voisin auttaa?

Hän unohtaa itsensä ja asettuu toisen asemaan, syvää ymmärtämystä ja myötämielipahaa kokien.

 

 

Altruistinen yliempatia

 

Empatia on eittämättä yksi arjen tärkein ihmissuhteiden työkalu, mutta kohtuus kaikessa – epäitsekyydessäkin. Altruistinen henkilö saattaa uhrata itsensä ja koko elämänsä muille ja näin ollen jopa kadottaa kokonaan tai ainakin osittain oman identiteettinsä. Siksi on hyvä katsoa välillä peiliin ja myös tutustua omiin tarpeisiin, ainaisen muiden tarpeille uhrautumisen sijaan.

On hyvä katsoa itseään joskus peiliin myös jälkiviisaana; ”miten meni noin niin ko omasta mielestä?” Mutta niin ikään on tärkeää myös joskus katsoa itseään hymyillen peiliin ja todeta itselle; ”Jess! Me onnistuttiin!”

Joskus kannattaa katsoa peiliin myös kysyäkseen peilikuvaltaan, että ”Moi, kuka sä olet? Kuka minä olen? Tunnenko itseni?”

 

 

Empatian puute – huonoa käytöstä vai neurologinen kehityshäiriö?

 

Autismin kirjoon ja neurologisiin kehityshäiriöihin luettu aspergerin oireyhtymä, on jokseenkin niin yleinen, että se poistettiin hiljattain tautiluokituksesta. Asperger-potilailla on todettu haasteita sosiaalisissa suhteissa, joiden voitaisiin katsoa johtuvan jonkinasteisina geeniperimässäkin kulkevina, empatian ja peilisolujen kehitykseen vaikuttavina rakenteellisina häiriöinä.

Sitten on olemassa valtava kirjo myös erilaisia persoonallisuushäiriöitä, joita ei tule sekoittaa neurologisiin häiriöihin. Tosin persoonallisuushäiriöinen saattaa toki piiloutua mielellään jonkinlaisen neurologisen diagnoosin taakse, tehdäkseen itsestään syyntakeettoman, edesottamuksiensa selittelemiseksi; “kavalsin puolisoni rahat, koska minulla on sellainen neurologinen häiriö, etten voinut sille mitään.”

 

 

Esimerkki 2

 

Puoliso Y päättää hetken mielijohteesta lähteä juhlapyhänä kavereiden kanssa mökille, kysymättä puolison X mielipidettä. Puolison X mielipahasta huolimatta, Y silti vain lähtee. Y ymmärtää, että osapuolelle X tulee asiasta pahamieli, mutta sillä ei ole Y:lle juurikaan merkitystä.

Mökkireissun jälkeen Y kysyy puolisoltaan, miten hän voi? Osapuoli X kertoo, että juhlapyhät menivät itkiessä, johon Y:n vastauksena on ”no voi harmi.” Kavereiden kanssa mökillä aikaansa viettänyt Y saattaa kyllä itkeä kun hän näkee, että X itkee, mutta ei lopulta ymmärrä tunnetasolla, miksi X pahoitti mielensä ja miten omalla (tunnetasonkin) toiminnalla voisi vastaavalta tilanteelta myöhemmin välttyä.

 

 

Moninaiset peilisolut

 

Tämän hetkisten tutkimusten mukaan on jo todettu, että peilisoluja näyttäisi olevan eri aivoalueilla, joissa niillä on omat tehtävänsä. Keskiaivojen alueen, motoriikkaa ohjaavat peilisolut eivät siis näytä olevan samaa ”aivojen organisaatiota,” kuin limbidisen alueen peilisolut. Siksi näyttäisi siltä, että esimerkiksi autistinen henkilö voi oppia helposti tanssiaskeleet sekä teoreettiset ohjeet muiden ihmisten tunnetilojen havainnoimisesta, mutta ei pysty tunnetasolla rakentamaan samaa empaattista samaistumista, kuin normaali ihminen.

Neurologisissa tutkimuksissa on empatia eriytetty vielä kahteen eri alueeseen; toisten ajatusten ymmärtämiseen ja toisten tunteiden ymmärtämiseen. Jotta voisi ymmärtää toisten ajatuksia, on pystyttävä samaistumaan heidän tunteisiin, sillä ajatukset ja toiminta jalostuvat kuitenkin pitkälti tunteiden pohjalta.

 

 

Voiko empatiaa sitten oppia?  

 

Se onkin hyvä kysymys; ”Voiko vanha koira oppia uusia temppuja?”

Mikäli kyseessä on autismin kirjoon liittyvä neurologinen ominaisuus tai varhaislapsuuden, empatian ja peilisolujen kehityksen häiriö, lienee toivo jo menetetty. Tiettyjen aivojen alueiden kehityksellä on omat herkkyysaikansa, jonka jälkeen kehitysaikaikkuna sulkeutuu. Aivojen kehityksen (uusien neuronien syntymisen) on todettu loppuvan 30 ikävuoden kohdalla – vaikkakin oppiminen onkin vielä mahdollista, mutta voiko empatiakykyyn liittyviä peilisoluja enää aikuisiällä kehittää, on varmasti monien aivotutkijoiden tutkimuspöydällä tälläkin hetkellä.

Se ken löytää ratkaisun syvimmän empatian ja alitajuisen moraalin myöhemmälle kehittymiselle, voisi sanoa löytävän avaimen onneen. Onnea ja menestystä tutkijoiden työlle! Siihen asti meidän ei auta kuin yrittää tulla toimeen, yhteiskuntaa ja ihmisten hyvinvointia piinaavan varjon kanssa.

 

 

 

Pikalukemista bittiavaruudessa:

 

PEILISOLUT AUTTAVAT YMMÄRTÄMÄÄN MUITA

Tuula Kinnarinen

TIEDE-lehti, 2005

 

 

INTERSUBJEKTIIVISUUS JA NEUROTIEDE

Vittorio Gallese

Pysykoterapia-lehti 2011

 

 

 

Ymmärrystä taiheeseen lisäävät kirjat:

 

MIKSI HYVÄT IHMISET TEKEVÄT PAHAA?

James Hollis

Rasalas

ISBN: 978-952-5421-47-7 

 

 

AIVOT TYÖSSÄ

Katri Saarikivi, Minna Huotilanen

Otava

ISBN: 978-951-1-31815-6

 

 

 

Kirjoitukset perustuvat näyttelyyn:

Netta Tiitinen – Out Of The Box

Galleria Contempo

 

Avoinna yleisölle 5. – 29.9.2019 

 

ke – pe klo 11 – 17

la – su  klo 12 – 16

ma – ti suljettu

 

Lönnrotinkatu 23, 00120 Helsinki

puh. 050 322 1421
info@galleriacontempo.fi

www.galleriacontempo.fi

 

Lisätietoja näyttelystä…